Tue toimintaamme

Tukemalla yhdistystämme, tuot iloa kirkkonummelaisille.

Tärkein tavoitteemme on järjestää Kirkkonummen keskustan perinteinen uudenvuoden ilotulitus.

Ilotulitus mitoitetaan saamiemme lahjoitusten mukaan.  Tyypillisesti isolle yleisölle rakennettu taiteellinen ilotulitus maksaa 8 000 - 10 000 euroa. Mitä enemmän saamme lahjoituksia, sen komeampi ilotulitus. Jos emme saa kerättyä riittävää rahoitusta, ei ilotulitusta järjestetä kyseisenä vuonna. Tällöin kerätyt varat käytetään seuraavan vuoden ilotulitukseen.

Otamme vastaan lahjoituksia yrityksiltä, yhteisöiltä ja yksityishenkilöiltä. Kaikki kerätyt varat käytetään yhdistyksen toiminnan ja ilotulitusten järjestämiseen. Yhdistyksellä ei ole palkattua henkilöstöä. Kaikki toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, perinteiseen talkoohenkeen sekä yhteisöllisyyteen.

Ohjeet tukemiseemme löydät verkkokaupastamme.

Toimintaa tukevat yritykset, yhteisöt sekä yksityiset henkilöt löytyvät täältä

Toimimme lakien ja yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Näin ollen, olemme hankkineet varainkeruulle viranomaisluvan (linkki):